Hyvät naiset, meistä ei koskaan tule eukaristian apostoleja, jos meillä ei sydämissämme ole vahvaa, mistään horjumatonta, syvää uskoa Kristuksen läsnäoloon pyhimmässä sakramentissa, jos tuosta pienestä hostiasta ei tule keskusta, jonka ympärillä koko elämämme pyörii.

Mitä useammin käymme Jeesuksen, hostian, luona, mitä useammin olemme pyhässä messussa, mitä useammin liitymme häneen pyhässä kommuuniossa - sitä enemmän sydämissämme syttyy pyhä rakkaus Kristukseen, sitä tiiviimmin me olemme yhteydessä häneen, sitä paremmin voimme pyhän Paavalin kanssa sanoa: "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa." Ja kun Kristus elää meissä, tulemme tietämättämmekin Jeesuksen apostoleiksi, eukaristian apostoleiksi.
Katolilaisnainen, ymmärrä apostolaattisi! Ole Kristuksen esikuvan mukainen rakkauden apostoli! Pidä Jeesus sydämessäsi ja etsi voimia tabernaakkelista, niin muutat elämäsi rakkauden elämäksi ja tuolla rakkaudella voitat kaikki äidin, vaimon ja perheenemännän elämän vaikeudet. Ei olisi tämän päivän kauheita avioeroja, jos nainen, vaimo, perhe-elämässään ja avioyhteydessään pitäisi suuntanaan Jeesuksen sydämen rakkautta itserakkautensa sijasta.

Ole tabernaakkelissa olevan Jeesuksen esikuvan mukaan rukouksen apostoli! Rukoilemalla valkean hostian edessä, rukoilemalla pyhän kommuunion jälkeen, kun Jeesus on sydämessäsi, saavutat mitä tahansa. Rukous on todellinen apostolaatti!

Katolilaisnainen, ymmärrätkö, että velvollisuutesi on rukouksella varjella miehesi sielua pahoilta vaikutteilta, epäuskolta, moraalittomuudelta ... lasten sieluja nuoruuden kiusauksilta, moraalittomuudelta, materialismilta, Jumalasta luopumiselta? Eikä siihen riitä yksi usein ajattelematta lausuttu Isä meidän ... ei! Nouskoon palava rukous tabernaakkelin edestä Jumalan eteen Jeesuksen, hostian, välityksellä, niin Jumala kuulee sen - se on varmaa. Ja jokaisen eukaristian edessä rukoillun rukouksen jälkeen kannat kotiisi vähän eukaristista ilmapiiriä, Jumalan tervettä henkeä, joka pyhittää ja puhdistaa.

Ole tabernaakkelissa olevan Jeesuksen tavoin uhrin apostoli! Jeesus elää tabernaakkelissa meitä varten mitä täydellisimmässä alennustilassa, koska lakkaamatta kautta koko maan piirin tehdään uudelleen verettömällä tavalla eläväksi hänen verinen ristinuhrinsa - lakkaamaton uhri pitelee Jumalan rankaisevaa kättä, anoo laupeuden syntisten sieluille, tuo siunausta sinne, missä Jumalan oikeudenmukaisuuden pitäisi rangaista.
Etkö opikin pyhimmän hostian edessä sitä, että tärkein eukaristinen apostolaattisi on uhrin apostolaatti? Tärkein, mutta samalla vaikein. Jeesus jätti apostoleilleen pyhimmän sakramentin kärsimyksensä ja kuolemansa muistoksi, jotta tuo sakramentti meillekin lakkaamatta muistuttaisi velvollisuuttamme tulla uhriksi Jeesuksen rakkauden tähden, sielujen hankkimiseksi hänelle. Vain Jeesus tabernaakkelissa, Jeesus, sielusi päivittäinen ravinto, antaa sinulle voiman ylevimpään elämään, tehokkaimpaan apostolaattiin - uhrin apostolaattiin.

Uhrina oleminen ei ole helppoa. Se merkitsee omasta minästä luopumista, uupumatta toisten hyväksi omistetun elämän omaksi ottamista, jokapäiväisten ristien hymyillen kantamista, kärsimyksen rakastamista rakkaudesta Jeesukseen. Onhan rakastaen kannettu kärsimys tehokkainta apostolaattia, ihmeellisintä rukousta, ylevintä rakkauden ylistystä. Ja se, mikä ihmisen mielihyvää tavoittelevalle luonnolle vaikuttaa mahdottomalta, tulee mahdolliseksi ja jopa helpoksi tabernaakkelin varjossa. Rakastava sielu ei milloinkaan pääse syvemmälle uhrin kauneuden ja voiman - melkeinpä kaikkivoipaisuuden - ymmärtämiseen kuin rakkauden Vangin edessä, hänen, joka väsymättä antaa itsensä polttouhriksi taivaalliselle Isälle syntisen maailman edestä.

Rakasta Jeesusta tabernaakkelissa, niin tulet rukouksen, rakkauden ja uhrin apostoliksi ja toteutat mitä ihmeellisimmällä tavalla eukaristista apostolaattia perheessäsi, lähipiirissäsi, ympäristössä, jossa Jumalan tahdosta elät.

Me itse olemme syyllisiä, koska etsimme onnea sieltä, mistä Jeesus opettaa, että sitä ei voi löytää - emmekä etsi sieltä, missä Jumala sen meille antaa. (...)

Rakkaat lapset, en kehota teitä tässä marttyyrikuolemaan, en erakkoelämään, en pakoon maailmasta - ei, maailman keskelläkin voit löytää onnen, jos vain etsit sitä Jumalasta. Aikamme ovat kovin vaikeat, yritä siis auttaa itseäsikin synkkinä hetkinä, yritä hyvillä mielin ja hymy huulillasi olla auringonsäteenä näinä vaikeina aikoina.

Tässä on reseptini onneen: iloitse siitä, mitä hyvää Jumala sinulle antaa, että saat sen Jumalan kädestä - ei siis siksi, että maailma sen antaa - ja jokaisesta kirkkaasta säteestä kiitä Jumalaa iloisesti hymyillen. Iloitse Jumalan sinulle antamista risteistä, sillä risti on kuninkaallinen tie taivaaseen, jokainen risti on Ristiinnaulitun suudelma, ja kiitä Jumalaa iloisesti hymyillen. Kiitä häntä silloinkin, kun kuolema kolkuttaa ovellesi, sillä kuolema johtaa iankaikkiseen elämään. Kiitä elämäsi viime hetkestä iloisesti hymyillen.
Ja kun sinulta puuttuu pyhää iloa, pakene hänen turviinsa, joka on ilomme aihe, ja tuon kirkkaan meren tähden valossa murtunut, katkeroitunut, epäilevä ja innoton sydämemme herää uudelleen eloon ja sanomattoman onnen vallassa, kipeänä mutta rakastavana, yhtyy pyhimmän Äidin Magnificatiin: "ja minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani".

Pyhän Olavin kellot 1/1936
 

Äiti Ursulan esipuheesta hänen kuvaamiinsa sisarkunnan alkuvaiheisiin ("Sisarkunnan historia", Pallottinum 1987)
"Työskennellessäni noin kymmenen vuotta toimituksessa en muista, että tarvittava materiaali olisi koskaan lähetetty meille myöhässä. Äiti kirjoitti usein junanvaunussa ja siksi kirjoituksessa oli useinkin merkkejä junan tärinästä. Viimeisen romaaninsa "Mustalaislapsi" äiti kirjoitti ehkä kuukauden ennen kuolemaansa ollessaan jo vakavasti sairas. Ja sen viimeinenkin osa saapui määrättynä aikana eikä äidin kirjoitus sairaudesta ja kuolemasta huolimatta ei myöhästynyt eikä sen sisältö kärsinyt."

(sisar Maria Cierpicka)

Äiti Ursulan tärkeimmät perustamalleen sisarkunnalle osoittamat kirjoitukset:

• KUOLEMANTUSKASSA OLEVAN JEESUKSEN SYDÄMEN URSULIINIEN SISARKUNNAN KONSTITUUTIOT, Poznań 1923 [ensimmäinen versio]
• KUOLEMANTUSKASSA OLEVAN JEESUKSEN SYDÄMEN URSULIINIEN SISARKUNNAN KONSTITUUTIOT, Pniewy 1938 [lopullinen versio]
• DIREKTORIO KUOLEMANTUSKASSA OLEVAN JEESUKSEN SYDÄMEN URSULIINISISARILLE, osat I-IV, Pniewy 1932. Toinen painos: Osa 1 - Pniewy 2000; Osa 4 - Pniewy 1996.
• MIETISKELYJÄ KUOLEMANTUSKASSA OLEVAN JEESUKSEN SYDÄMEN URSULIINISISARILLE, I osa Łódź 1931, 258 s.; II osa Łódź 1930, 221 s.; III osa Sieradz 1931, 349 s.; IV osa Sieradz 1931, 326 s. Kaikkien osien toinen painos: Pniewy 2000.
• MIETISKELYJÄ KUOLEMANTUSKASSA OLEVAN JEESUKSEN SYDÄMEN URSULIINIEN YLISISARILLE JA JOHTAJILLE, Pniewy 1932, 52 s. Toinen painos Pniewy 1996.
• RISTINTIE KUOLEMANTUSKASSA OLEVAN JEESUKSEN SYDÄMEN URSULIINEILLE, Pniewy 1932.
• KUOLEMANTUSKASSA OLEVAN JEESUKSEN SYDÄMEN URSULIINIEN SISARKUNNAN KUUKAUSITTAISET REKOLLEKTIOT, Pniewy 1933, 99 s. Toinen painos Pniewy 2000.
• VANHAN RAKASTAVAN ÄIDIN TESTAMENTTI [kirjoitettu 1924], Pniewy 1939, 75 s. Toinen painos Pniewy 2000.

Testamentti sisältää tiiviin ja yksinkertaisen todistuksen äiti Ursulan hengellisestä elämästä sekä hänen perustamansa Kuolemantuskassa olevan Jeesuksen sydämen ursuliinien sisarkunnan spiritualiteetin pääpiirteet.

Testamentin vuosina 1921 - 1924 kirjoitettu käsikirjoitus ei valitettavasti ole säilynyt meidän päiviimme. Se on hävinnyt toisen maailmansodan aikana.

Nykyisen painoksen (Varsova 2000) teksti perustuu kuukausi kirjoittajan kuoleman jälkeen julkaistuun laitokseen nimeltä Vanhan, rakastavan äidin testamentti. Viimeiset sanani lapsilleni (Pniewy 1933).

Testamentin sisältämät, päivittäisestä evankeliumin elämisestä nousseet pyhän Ursulan neuvot, vaikka ovatkin ennen muuta tarkoitetut hänen hengellisille tyttärilleen, voivat olla avuksi jokaiselle, joka tahtoo syventää sisäistä elämäänsä.

Pyhyys on jokaisen kutsumus, ja siihen pyritään - kuten pyhä Ursula kirjoittaa - "täyttämällä mitä tavallisimpia velvollisuuksia epätavallisesti rakastaen".

• PIENEN RISTIRITARIN PÄIVÄKIRJA, Poznań, 152 s.
• PALMUJEN VARJOSSA, Lubocześnica 1929, 122 s. Ilmestyi myös italiaksi Roomassa 1940.
• AAMUNKOI, Lubocześnica 1931, 136 s.
• ROSVOJEN JOUKOSSA VILLEILLÄ VUORILLA, Lubocześnica 1932, 151 s. Ilmestyi myös italiaksi Roomassa 1937.
• KAUNEIN PÄIVÄ ELÄMÄSSÄ. Näyttämökuva. Varsova 1933, 40 s.
• COME FU RITROVATO IL BIMBO SPERDUTO NEKKA FORESTA, Rooma 1935.
• DZIKUSIN MUISTELMAT, Varsova 1937, 224 s. Toinen painos Pniewy 1995.
• METSIEN JA SOIDEN KESKELLÄ, Łódź 1937, 182 s.
• MUSTALAISLAPSI, Łódź 1937

Alkuun

Pääsivulle
 

 

Julia 16-vuotiaana

"Uusi vuosituhat alkoi kahdesta toistensa vastaisesta näkymästä: yhden niistä muodostivat ne miljoonat pyhiinvaeltajat, joka tulivat riemuvuoden aikana Roomaan kulkeakseen pyhän oven läpi, oven, joka on Jeesus Kristus, Vapahtajamme ja Lunastajamme; toinen oli New Yorkin terrori-isku, kuva maailmasta, jota viha ja vihollisuus näyttävät hallitsevan. Herääkin kysymys: minkä varaan me voimme rakentaa uuden historiallisen aikakauden, joka nousee esiin 1900-luvun suurista muutoksista?"

Näin puhui pyhä isä Johannes Paavali II Torontoon heinäkuussa 2002 Maailman Nuortenpäiville kokoontuneelle joukolle. Nämä ajatukset ja huolet ovat varmaan tuttuja sinullekin. Mihin maailma on menossa, miksi siinä on niin paljon pahaa, kärsimystä, mitä Jumala siihen sanoo ja missä hän on?

Miten tässä kummallisessa maailmassa voi todella elää, olla hyvä ihminen, mille arvoille rakentaa oma tulevan perheensä elämä? Ja onko siinä ylipäätään mitään järkeä?

Kysymyksiä voi luetella lisää, sinullakin on niitä varmasti pitkä lista, keksiminen ei ole vaikeaa, mutta ... vastaus - se on jo vakava juttu!

Jos haluat saavuttaa jotain elämässäsi, olla joku, etsit rakkautta ja haluat rakastaa, niin kutsun sinut tapaamaan erästä henkilöä. Hänen nimensä oli Julia ja hän myös halusi olla onnellinen - ja hän onnistui siinä! Pyhä Isä Johannes Paavali II julisti 20.6.1983 Julia Ursula Ledóchowskan autuaaksi, ja jo lähiaikoina hän julistaa tämän juhlallisesti pyhäksi. Siitä hetkestä alkaen Ursula Ledóchowskasta tulee koko Kirkolle näkyvä merkki Jumalan armosta, joka ei katso henkilöä. Ehkä kannattaa tutustua henkilöön, joka piti nuorisoa kovin tärkeänä ja antoi nuorille koko sydämensä ja elämänsä.

Löydätköhän hänen elämästään palan omaa historiaasi? Löydätköhän jonkun, jonka kanssa kannattaa ystävystyä?

Hän auttaa meitä nyt - hän on niin lähellä Jumalaa, että sanomme häntä pyhäksi.

Lue ja mieti - elämä on suurin lahja, jonka olet saanut. Ota riski jo nyt, kun kaikki on vielä edessäsi!

ALKU

Julia syntyi Itävallan Loosdorfissa pääsiäismaanantaina 17.4.1865. Hän vietti lapsuutensa ulkomailla, koska isän perheen oli paettava maasta marraskuun kansannousun jälkeen. Hänellä oli kolme velipuolta, isosisko Maria Teresa sekä nuoremmat sisarukset Włodzimierz, Maria, Ernestyna, Franciszka, Ignacy ja kaksi nuorinta, jotka kuolivat vauvaiässä. Myös Maria kuoli kovin nuorena.

Julia kävi luostarisisarten ylläpitämän koulun, opiskeli vieraita kieliä, joihin hänellä oli suuret lahjat, mutta myös taidetta, käsitöitä ja kaikkea, mikä saattoi nuorelle tytölle olla tulevassa aikuiselämässään tarpeen. Hän kirjoitti itsestään näin: "Kuudenteentoista ikävuoteeni asti olin hemmoteltu vintiö, kiipesin kaikkiin puihin, ei vain puutarhassa, vaan myös kävelyllä riehuin kuin hölmö." Hän oli vilkas, iloinen, elämänmyönteinen ja kaunis.

Hän antoi paljon aikaansa pikkusisaruksilleen auttaen siten äitiään. Franciszka, Julian sisko, kertoi näin hänestä: "Julialla oli aikaa kaikkeen ...Meitä nuorempia hän auttoi läksyissä, hän oli kuin toinen äiti. Myös urheilusta hän piti. Luistelu, uiminen ja ratsastus olivat hänen mielihuvejaan..."

Vaikka Julia asuikin Itävallassa, hän tiesi hyvin kuuluvansa Puolaan ja juurtensa olevan siellä. Isä Antoni Ledóchowski huolehti siitä, että lapset tunsivat isänmaansa historian ja tavat, äiti Józefina Sals-Zizers taas, vaikka olikin sveitsiläinen, piti huolta perheen mahdollisimman nopeasta paluusta Puolaan.

Kahdeksannettoista syntymäpäivänsä Julia jo vietti kotimaassa, Krakovassa. Perhe oli asettunut asumaan Lipnica Murowanaan, sijainniltaan maalaukselliselle paikkakunnalle Bochnian lähelle. Sankarittaremme vietti siellä vain kolme vuotta elämästään, mutta nuo vuodet olivat ratkaisevat hänen loppuelämänsä kannalta.

NUORUUS

Olet toisella kymmenellä, haluat toteuttaa unelmasi, oppia tuntemaan maailmaa ja ihmisiä. Katsot sinua ympäröivää todellisuutta ja etsit paikkaasi. Etsit vapautta, kapinoit vanhempiesi asettamia rajoituksia vastaan...

Mutta jossain syvällä tunnet huolta - mihin ja miten olet menossa elämässä?

Julia oli kiinnostunut elämästä. Lipnicaan muuton jälkeen hänellä alkoi työteliäs aika. Hän oli kovin herkkä ja nähdessään köyhyyttä, kärsimystä ja oikeudenmukaisuuden puutetta hän halusi olla kaikkialla, missä joku tarvitsi apua. Hänen hyvyytensä kumpusi rakkaudesta Jumalaan, jota hän ei etsinyt vain rukouksessa, vaan myös jokaisessa kohtaamassaan ihmisessä. Hän kävi sairaiden luona, auttoi, lohdutti ja neuvoi. Kotonakaan häneltä ei puuttunut velvollisuuksia eikä vaikeuksia. Kun hänen vanhempi sisarensa Maria Teresa sairastui isorokkoon, Julia hoiti häntä uhrautuvasti. Myös isä sairastui ja kuoli pian sen jälkeen. Isän kuoleman jälkeen Julia otti huolenpitoonsa koko talouden ja, koska hän oli käytännöllinen ja järjestelykykyinen, onnistui siinä hyvin. Vaikka elämä noihin aikoihin olikin paljon verkkaisempaa kuin nykyään, ei työtä ja velvollisuuksia puuttunut varsinkaan siltä, joka halusi ne nähdä.

Voi sanoa, että Julia oli tunnettu ja pidetty, mutta onko siinä kaikki, mitä elämässä voi saavuttaa?

Julialla oli suuria toiveita, hän haaveili mielellään ja halusi... niin, hänellä oli eräs salaisuus, jota hän pitkään kantoi sydämessään, pohti ja mietti - saattoiko hän uskoa sitä kenellekään?

YSTÄVYYS

Sinä tiedät, kuinka tärkeää elämässä on ystävyys, kuinka hyvä on, kun on joku läheinen.

Sanot, että se on tänä päivänä lähes mahdotonta, koska ei ole aikaa, kilpailu on kovaa, jokaisen on luotettava vain itseensä eikä kukaan luota toisiin - ja kuitenkin haaveilet...

Ilse von Düring asui Itävallassa ja Julia Puolassa. He tapasivat toisensa vasta monta vuotta myöhemmin. Ilse oli protestantti ja Julia katolilainen, ja kuitenkin he suurtakin vaivaa nähden, uhraten aikaansa kirjeiden kirjoittamiseen, tulla läheisiksi toisilleen. He kirjoittivat kaikesta, jokapäiväisestä elämästä, ongelmistaan ja ilonaiheistaan. Julia antoi Ilselle puolankielen opetusta kirjekurssina, mutta ennen muuta he kuuntelivat toisiaan, sitä, mikä heidän sydämissään oli syvimmällä, mitä he molemmat kovasti etsivät ja kaipasivat - totuutta...

Ensimmäisessä kirjeessään Ilselle Julia kirjoitti: "Rakas Ilse, pyydän sinulta vain, ettet loisi itsellesi minusta mitään ihannekuvaa, koska voisit joutua myöhemmin pettymään. En ole nokkela tai niin nerokas kuin Maria Teresa [hänen vanhempi siskonsa], olen rauhallinen eikä minussa ole mitään epätavallista. Osaan vain tuntea syvästi niiden puolesta, jotka ovat minulle todella läheisiä, mutta sellaisia minulla on kuitenkin hyvin vähän."

ELÄMÄN TARKOITUS

Hän oli rehellinen ja suora. Tutustuessaan ystävättäreensä yhä paremmin hän avautui tälle enemmän ja jakoi hänen kanssaan sen, mikä oli parasta.

Ja parasta Julian elämässä oli Jumala. Varhaisimmista vuosistaan alkaen hän tahtoi elää Jumalalle, olla hänen morsiamensa ja täyttää vain hänen tahtonsa. Toiveidensa täyttymistä hän kuitenkin joutui vähän odottamaan. Elämä Lipnicassa antoi paljon tilaisuuksia palvella ihmisiä, uhrautua toisten puolesta, ja luonnonkauneus antoi Julialle mahdollisuuden yksinäisiin kävelyretkiin, Jumalan etsimiseen hiljaisen keskittymisen vallassa. Toive antaa itsensä Jumalalle oli Julian suurin salaisuus ja samalla hänen sydämensä suurin aarre.

Näin hän kirjoitti ystävättärelleen: "Yritän saavuttaa sen, mihin pyrin: kiinnittää katseeni häneen ja tulla hänen kätensä tahdottomaksi työkaluksi. Tahtoisin, että kaikki muu kuin häntä koskeva olisi minulle yhdentekevää, ja että osaisin ottaa hänen kädestään vastaan kaiken yhtä kiitollisena. Ilse, haluatko käsi kädessä kanssani yrittää tuon kauniin määränpään saavuttamista toinen toistamme tukien? Tie on oleva työläs; usein ajattelen sen käyvän yli voimieni. Itserakkaus vastustaa, kieltäytyy kulkemasta eteenpäin, mutta Jumala taistelee puolestamme ja lopulta antaa voiton. Taistelu ja risti juuri ovat Jumalan luo johtavat tikkaat. Sen haluan saavuttaa ja uskon itseni hänen haltuunsa."

Päivät kuluivat, Julia kaipasi yksinäisyyttä ja rukousta yhä enemmän, hänen oli vaikea ymmärtää vain materiaalisesta hyvästä ja tästä päivästä huolehtivien ihmisten kiireitä. Kuinka hänen pitikään ponnistella ollakseen karkaamatta päivittäisistä velvollisuuksistaan hengellisen autuuden etsintään:

"Sano, Ilseni, ymmärrätkö tätä maailmaa? Minä en näet pysty itselleni sitä selittämään enkä ymmärrä, että suurin osa ihmisistä elää vain tätä maailmaa varten, ajattelee niin vähän iäisyyttä ja pitää maallisia kärsimyksiä ja iloja tärkeämpinä.

Kaikki maallinen näyttää minusta niin pieneltä ja merkityksettömältä; kunpa mahdollisimman pian voisin karistaa tämän pölyn yltäni. Ei, tiedän, ettei näin saa puhua ja tässäkin kuten kaikessa haluan vain täyttää Jumalan tahdon."

Kun sinulla on vaikeaa etkä tunne itseäsi vapaaksi, kun et näe huomispäivää kauemmaksi, muista silloin, että pyhätkin ovat kyselleet elämän tarkoitusta ja usein joutuneet pitkään ja hartaasti etsimään oikeaa vastausta.

TOIVO

Julia suhtautui elämään vakavasti ja niinpä hän, halutessaan kuulua Jumalalle, työsti itseään ja pyrki auttamaan muitakin vastaavassa työssä. Hän oli tietoinen vioistaan, heikkouksistaan, taipumuksestaan unelmointiin ja turhamaisuuteen, siitä, että taistelu sielusta kestää koko elämän eikä kukaan ole siitä vapaa. Tärkeää kuitenkin on pitää päämäärä kirkkaana mielessä.

Saakoon vielä kerran pyhä isä Johannes Paavali II sanoa sanansa sinulle ja ikätovereillesi: "Älkää salliko toivonne kuolla vaan rakentakaa elämänne sille! Me emme ole heikkouksiemme ja lankeemuksiemme summia, vaan Jumalan meitä kohtaan tunteman isänrakkauden ja todellisen mahdollisuutemme olla hänen Poikansa kuvia summa."

Julia tahtoi olla Kristuksen kaltainen ja taisteli itseään vastaan rakkaudesta häneen, silkasta rakkaudesta:

"Sinä kysyt, miten voi saavuttaa sen, että taistelisi ja toimisi vain Jumalan tähden. Rakas Ilse, minun ei ole helppo vastata siihen, koska itsekin etsiskelen tietä tuohon päämäärään, josta olen vielä kaukana. Joka päivä aloitan uudelleen ja odotan, milloin Jumala katsoo aiheelliseksi palkita vaivani ja tehdä ne hedelmällisiksi. Tällä tarkoitan täydellistä itsensä unohtamista, upottautumista hänen rakkauteensa. Katseemme tulee olla suunnattu vain häneen ja meidän tulee etsiä vain hänen tahtoaan. Tuo päämäärä vaikuttaa niin kauniilta kuin vain kuvitella saattaa, ja myös mitä oikeimmalta sikäli kuin sillä tavoin annamme Jumalalle takaisin sen, minkä hän on meille uskonut. Jumala on luonut meidät itseään varten ja se, että hän on tehnyt meidät, maan tomun, arvollisiksi ottamaan vastaan itsensä, on eräs suurimmista hänen rakkautensa osoituksista."

ITSENSÄ VOITTAMINEN

Julialle tärkeä keino itsensä voittamiseen oli jatkuva huolehtiminen hyväntuulisuudesta. Huolimatta jokapäiväisen elämän vaikeuksista, perhehuolista ja Lipnican asukkaista, jotka tulivat ongelmineen hänen luokseen, Julia tiesi lapsesta asti, että lyhin tie toisen ihmisen luo kulkee hymyn kautta ja että hyväntuulisuus, sellainen syvä, joka sanoo: "tiedän, että Jumala rakastaa minua!", on paras todistus Kristuksesta.

Pienenä tyttönä hän kirjoitti runon:

"Annan tässä teille apostolaatin, joka ei vaadi teiltä suurta kieltäymystä tai vaivoja, sellaisen, joka erityisesti nyt meidän aikoinamme on hyvin tarpeellinen ja tehokas, nimittäin hymyn apostolaatin. Ihmiset valittavat usein, ettei tänä päivänä juuri kohtaa hyväntuulisia, hymyileviä kasvoja. Ja niin kuin ihminen talven jälkeen kaipaa kevätauringon säteitä, niin hän raskaina hetkinä kaipaa hyväntuulisia, iloisia kasvoja. Hymy kasvoillasi kertoo Jumalaan liittyneen sielun autuudesta, puhtaan omantunnon rauhasta, huolettomasta antautumisesta taivaallisen Isän käsiin. Hymy kasvoillasi sallii jokaisen lähestyä sinua pelkäämättä pyytääkseen tai kysyäkseen jotain, sillä se lupailee jo edeltä käsin pyynnön halukasta täyttämistä, kohteliasta vastausta. Menkää maailmaan hymy kasvoillanne, menkää kylvämään vähän onnea tähän kyynelten laaksoon, hymyilkää kaikille, mutta varsinkin surullisille, elämäänsä kyllästyneille ja ristinsä taakan alla sortuville. Hymyilkää heille kirkkaalla, Jumalan hyvyydestä kertovalla hymyllä ja muistuttakaa heille, että vaikka kaikkialta on kokoontunut mustia pilviä, niin kuitenkin aina voi silmänsä ylös kohottaessaan tuntea ihmeellisen, vaikka pienenkin, palan sinistä taivasta."

Nämä sanat on kirjoitettu vuonna 1936, mutta ovat tänäkin päivänä ajankohtaiset, hämmästyttävän ajankohtaiset.

Ehkä kannattaa katsahtaa ympärilleen, kadulla vastaan tulevien ihmisten kasvoihin, koulukaverien kasvoihin, isän ja äidin silmiin - ja hymyillä vähän, ihan vain ilmaiseksi? Ehkä silloin olisi helpompi nousta aamulla, mennä kouluun, täyttää jokapäiväisiä velvollisuuksia?

PÄÄMÄÄRÄ

Julian tärkeä hyvä puoli oli johdonmukaisuus. Vaikka huolten ja vaikeuksien voittaminen oli usein vaikeaa, hän kulki eteenpäin uskoen, että Jumala, johon hän luotti, antaa hänelle lisävoimia vaikeuksien voittamiseen.

Näin oli vuonna 1886. Se oli vuosi, jolloin koetukselle joutuivat hänen kutsumuksensa ja rakkautensa Jumalaa kohtaan. Julia päätti lopullisesti liittyä Krakovan ursuliinisisarten luostariin. Hän tiesi olevansa vanhimpana kotona olevista sisaruksista tarpeen tueksi ja avuksi äidilleen, tarpeen myös pikkusisaruksilleen sekä ihmisille, jotka niin mielellään nauttivat hänen uhrautuvuudestaan ja hyvästä sydämestään. Äiti ei pitkään aikaan suostunut päästämään Juliaa luostariin, mikä aiheutti tälle lisää kipua.

Hän kirjoitti Ilselle: "Viime aikoina olen käynyt kovia taisteluja lapsen ja Jumalan rakkauksien välillä. Nyt ne ovat jo ohi ja olen päättänyt mennä luostariin, kantaa Herralle uhriksi itseni, kaiken, mitä minulla on, mitä rakastan ja mihin olen kiintynyt. Nämä taistelut olivat raskaita: yhtäältä niin kovasti rakastamani äidin kyyneleet ja toisaalta Herran ääni, joka kutsuu minua antamaan itseni hänelle!"

Pari kuukautta myöhemmin: "Jumalani, elän nyt vaikeita taistelun aikoja, jotka loppuvat vasta, kun jätän perheeni talon. Rakkaani, et tiedä, miltä tuntuu nähdä kyyneleet rakkaan äidin silmissä tajuten, että voisin häntä lohduttaa, saada taas aikaan iloisen hymyn hänen kasvoilleen, karkottaa hänen sydämestään tuon hylätyksi tulemisen tunteen, ja kuitenkin joudun käyttäytymään ikään kuin en kärsisi rakastamalleni henkilölle tuottamastani tuskasta. Armahtakoon Jumala minua, antakoon tarvittavan voiman, etten heikkenisi, vaan pysyisin uskollisena niin ylevälle ja kauniille kutsumukselle!

Hän meni luostariin 18.8.1886 ja 28.4.1889 hän antoi ikuiset lupauksensa antautuen samalla ikiajoiksi rakastamalleen Jumalalle. Odottaessaan tuota elämänsä tärkeintä päivää hän kirjoitti veljelleen Włodzimierzille: "Minulla on enää kaksi viikkoa aikaa! Kaivaten odotan tuota autuasta päivää, joka on liittävä minut Jeesukseeni... Kunpa vain osaisin rakastaa! Palaa loppuun rakkaudesta! Minusta tulee sisar Jeesuksen Ursula. Rukoile, että todella olisin ’Jeesuksen’."

TOISIA VARTEN

Annettuaan lupauksensa sisar Ursula aloitti työskentelyn sisarten pitämässä tyttöjen sisäoppilaitoksessa. Hän opetti matemaattis-luonnontieteellisiä aineita ja vieraita kieliä - ranskaa ja saksaa. Hän oli oppilaiden suosima ja rakastama. Hänellä oli aina jokaiselle aikaa ja sydäntä, mutta hän oli myös hyvin johdonmukainen ja vaativa. Hän oli oppilailleen todellinen auktoriteetti. Hän yksinkertaisesti rakasti lapsia ja nuoria.

Krakovan luostarin ylisisarena hän perusti sinne opiskelija-asuntolan tytöille, joita alkoi yhä enemmän ilmestyä Krakovaan, kun Jagiełło -yliopisto salli heille uusia opiskelumahdollisuuksia.

Vietettyään Krakovan luostarissa 21 vuotta onnellisena Jumalan läheisyydestä luostarikäytävien hiljaisuudessa, tuttujen ja rakastavien oppilaiden ja opiskelijoiden ympäröimänä äiti Ursula (silloin hänestä jo käytettiin tuollaista nimeä) matkustaa Pietariin aloittaakseen siellä sisäoppilaitoksen tytöille.

Hänen oli vaikeaa hyvästellä isänmaansa, luostarinsa, läheisensä. Hänen oli myös suostuttava elämään sääntökuntaelämää salaisesti, ilman sääntökuntapukua, koska Venäjällä sääntökunnat eivät voineet toimia vapaasti. Seuraavaksi hän lähti töihin Suomeen ja opiskeli siellä suomalaisten kieltä ja tapoja pyrkien aina näkemään ihmisessä ennen muuta Jumalan. Hän sai pian puolelleen paikalliset asukkaat, jotka pitivät arvossa hänen näkemäänsä vaivaa vaikeaksikin sanotun suomen kielen omaksumisessa.

KARKOTUS

Äiti Ursulalle koittivat yhä vaikeammat ajat, hänen rakkautensa joutui yhä useammin ja yhä lujemmalle koetukselle, ja hän edelleen paloi uskollisesti Jumalalle, vaikkakaan vaikeita hetkiä, suruja ja ymmärtämättömyyttä ihmisten taholta ei puuttunut.

Ensimmäisen maailmansodan syttyminen pakotti hänet jättämään Venäjän. Hän matkusti Ruotsiin tuntematta maata tai sen kieltä.

Yksinäisyys on varmasti sinullekin tuttu tunne, vaikka sitä voi ollakin vaikea tunnustaa. Joskus on niin kuin Kettu sanoi Pikku Prinssille: "ihmisten keskelläkin voi olla yksinäinen". Kun on vaikea löytää ketään, joka haluaisi kuunnella, antaa rohkeutta, tuoda toivoa tänne maan päälle, on hyvä löytää auttaja ja ystävä tuolta ainoan Toivon maailmasta.

Voimaa vaikeiden alkuvaikeuksien elämiseen Skandinaviassa äiti Ursula ammensi rukouksesta - luottavasta, kestävästä rukouksesta.

Ehkä juuri tämä hänen elämänsä osa on sinulle läheinen?

Luota, hän rukoilee sinunkin puolestasi!

PUOLALLE

Ruotsi, Norja, Tanska - siinä oli äiti Ursulan toiminta-alue seuraaviksi kuudeksi vuodeksi. Vaikka hän olikin syntynyt Itävallassa, hän rakasti Puolaa kovasti ja kun isänmaa taisteli itsenäisyytensä takaisin saamiseksi, hän puhui uhrautuvasti vieraille ihmisille rakastamastaan maasta, johon hän ei voinut palata. Hän teki yhteistyötä Henryk Sienkiewiczin kanssa Puolan Sotauhrien Yleisessä Avustuskomiteassa, jonka tämä oli perustanut Sveitsissä.

Äiti Ursula osasi koota hyvässä tarkoituksessa ympärilleen eri mielipiteitä ja kirkkokuntia edustavia ihmisiä. Hän toisti usein: "Minun politiikkaani on rakkaus" - ja näitä sanoja hän myös todella toteutti.

Myöhemmin, jo vapaassa Puolassa, hänet palkittiin Puolan jälleensyntymisen ritarikunnan upseeriristillä ja itsenäisyyden ristillä sekä myöhemmin myös kultaisella ristillä yhteiskunnan hyväksi tehdystä työstä.

Tänään, kun Puola on liittymässä yhdentyneen Euroopan rakentamiseen, kun myös sinun on mietittävä, mitä me voimme toisille antaa, mikä on meidän rikkautemme, voi äiti Ursula olla sinun oppaanasi. Hän kirjoitti: "Jumala käyttää töihinsä pieniä luotujaan..."

KOHTI TULEVAISUUTTA

Johannes Paavali II sanoi Torontossa sinulle näin: "Niin monien vääryyksien ja kärsimysten keskelläkin ihmiskunnalla on toivo uudesta vapauden ja rauhan lipun alle rakennetusta sivilisaatiosta. Mutta sellaiseen ponnistukseen tarvitaan uusi rakentajien sukupolvi... Rakkaat nuoret, suokaa minun paljastaa teille toiveeni: että teistä tulisi noita rakentajia. Te olette huomispäivän miehiä ja naisia, teidän sydämissänne ja käsissänne on tulevaisuus. Teidän haltuunne Jumala uskoo vaikean, mutta ylevän tehtävän rakentaa rakkauden sivilisaatiota yhteistyössä hänen itsensä kanssa."

Vuonna 1920 äiti Ursula Ledóchowska palaa jälleensyntyneeseen isänmaahansa. Hänen kanssaan matkustavat sisaret ja lapset - puolalaiset orvot. Uudessa maassa uudessa talossa Pniewyssä Poznanin lähellä alkaa uuden sisarkunnan historia - Kuolemantuskassa olevan Jeesuksen sydämen ursuliinisisarten.

Vielä tänäänkin sisaret sääntökuntansa perustajan tahdon mukaisesti huolehtivat erityisesti lapsista ja nuorista, mutta myös kaikista muista avun tarpeessa olevista.

Äiti Ursula, vaikka hänen voimansa kävivätkin vähiin ja hän sairastikin yhä enemmän, ei väsynyt tekemään työtään, joka oli Jumalan rakkauden jakamista kaikille. Ongelmia riitti, mutta hänet tunteneiden ihmisten muistikuvan mukaan hän oli aina hyväntuulinen ja hymyilevä, hänellä oli aina hyvä sana jokaiselle.

Vuonna 1885 silloin 20-vuotias Julia kirjoitti: "Minä kuulun Jumalalle. Tahdon rakastaa häntä koko voimallani niin kauan kuin minulla on oma tahto. Sitten armollisin Isä saa tehdä minulle, mitä tahtoo." Vuonna 1939 74-vuotias Ursula sanoi pari viikkoa ennen kuolemaansa oikeastaan ihan samaa: "Rakastan Jeesusta ja minulla on rauha."

ETTÄ HE MUISTAISIVAT

Hän kuoli Roomassa 29.5.1939. Neljäkymmentäneljä vuotta myöhemmin, 20.6.1983, pyhä isä Johannes Paavali II julisti hänet autuaaksi Poznanissa ollessaan toisella pyhiinvaelluksellaan Puolassa. Siitä asti Kirkko on viettänyt hänen muistopäiväänsä toukokuun 29. päivänä.

Kuusi vuotta myöhemmin hänen viidenkymmenen vuoden ajan täysin säilynyt ruumiinsa siirrettiin isänmaahan ja asetettiin Pniewyyn. Silloin lausutut sanat kuvasivat ja kuvaavat yhä iloa, jonka äiti Ursulan läsnäolo keskellämme antaa meille: "Kiitos sinulle, että olet kanssamme! Katso puoleemme hyvillä silmilläsi, lahjoita meille kaunis hymysi, innoita meitä hengelläsi, koska me olemme niin väsyneitä. Katso meistä jokaisen sydämeen, että muuttuisimme. Sinulta me nyt tulemme kysymään neuvoa, sinun kanssasi rakennamme sisintämme. perheitämme, isänmaatamme... Kuinka hyvä onkaan, että sinä olet täällä!"

Jo pian äiti Ursula Ledóchowskasta tulee tuttu koko Kirkolle. Hänestä tulee lahja, jonka Puola tuo ei vain Euroopan Unionille, vaan kaukaisimmillekin maan äärille, missä ihmisiä yhdistää Jeesuksen Kristuksen nimi.

Ehkä kannattaa tutustua paremmin sellaiseen henkilöön?

PYHÄ TAVALLISUUS

Hän sanoi: "Uuden pyhän ja lukemattomien maan päällä vaeltavien ja hänen eteensä rukouksensa kantavien sielujen välille syntyy erityinen ystävyys. Pyhimys on ystävä. Hän tuntee meidän kurjuutemme ja huolemme; hän rukoilee puolestamme, tahtoo meille hyvää ja autuutta."

Nämä sanat koskivat erästä pyhää naista, jonka pyhäksi julistamiseen äiti Ursula osallistui, ja pian ne koskevat myös häntä itseään. Kannattaa tuntea joku luotettava, joka Jumalan lähellä rukoilee puolestamme! Kannattaa tuntea joku, joka näinä oman menestyksen tavoittelun aikoina toimii oppaanamme todelliseen, katoamattomaan onnellisuuteen.

Hän oli tavallinen nainen, joka ei saanut ilmestyksiä ja jonka elämässä ei tapahtunut mitään epätavallista, ja kuitenkin ... ehkä juuri se voi ja sen pitäisikin hävettää meitä!

Tavallinen elämä tavallisesta rakkaudesta on tie tavalliseen pyhyyteen - jokainen meistä on siihen kutsuttu: kutsuttu olemaan Luojansa kaltainen. Meidän on pyrittävä siihen, sillä mitä siitä tulisi, jos Isämme kerran ei tunnistaisi meitä taivaan porteilla?

Ehkä sanot, että vain ihme voi saada jonkun tulemaan tämän päivän maailmassa pyhäksi? Vielä yksi äiti Ursulan sana: "Niille, jotka luottaen pakenevat pyhien puoltorukousten turviin, Jumala antaa kovin usein aitoja ihmeitä. Pyhäthän ovat meidän veljiämme ja sisariamme, miksi he siis eivät rukoilisi puolestamme? Ja enkö esimerkiksi minä saa sanoa, että heidän rukoustensa voima on suurempi kuin minun heikko rukoukseni?"

KAIKKI ON EDESSÄSI

Jos etsit onnea ja kaipaat todellista rakkautta, jos mietit, miten voisit rakentaa rauhaa ja luottamusta, miten vastaisit sinuun ja muihin nuoriin niin paljon toivoa panevan paavin sanoihin, niin:

Ole maailmalle rakkauden kasvot!

Ole maalle rakkauden valon heijastus!

Se on suurin lahja, jonka voit antaa Kirkolle ja maailmalle.

Loistakoon Kristuksen valo sinun elämässäsi!

Älä odota olevasi vanhempi ennen kuin aloitat pyhyyteen pyrkimisen seikkailusi.

Pyhyys on aina nuorta aivan kuin Jumalankin nuoruus on ikuista.

Tulkoon Kirkon uudesta pyhästä, Ursula Ledóchowskasta sinulle läheinen henkilö tällä vaikealla, mutta kauniilla tiellä.

Tule pyhäksi, sitä toivon sinulle sydämeni pohjasta!
 

Alkuun

Pääsivulle